Hong Kong

helmikuuta 06, 2017

Aasian reissumme alkoi Hong Kongista, joka onkin meille jo ennestään tuttu matkakohde. Viisi vuotta sitten ensimmäinen pidempi reissumme päättyi viikoksi Hong Kongiin. Pidimme kaupungista jo silloin todella paljon, ja nyt olikin ihanaa nähdä se uusin silmin. Lentomatkan päätteeksi suunnistimme upeiden pilvenpiirtäjien keskellä olevalle hotellillemme, jossa tapasimme suomalaisen ystäväpariskuntamme. Aino-Maria ja Jussi opiskelevat Manner-Kiinan puolella olevassa Guangzhoun kaupungissa ja olivat tulleet meitä vastaan Hong Kongiin pariksi päiväksi ennen kuin menisimme heille viikoksi kylään. He olivat muuttaneet Helsingistä Kiinaan jo syyskuussa, joten oli todella hauska nähdä heitä pitkästä aikaa.

Hong Kong on todella monipuolinen matkakohde. Sieltä löytyy modernia suurkaupungin sykettä, upeita rantoja, luontoa, hyvät ostosmahdollisuudet ja ravintolatarjonta. Julkinen liikenne on todella tehokas, joten on helppoa liikkua saarilta toisille. Hintataso on muuta Aasiaa huomattavasti kalliimpi, joten meidän ei ole varaa hengailla siellä ilman työpaikkaa montaa viikkoa. Meillä on paluulento Hong Kongista Lontooseen toukokuun puolessa välissä, jolloin ehdimme vielä viettää siellä enemmän aikaa. Silloin olisi mukava käydä vielä Lamma Islandilla ja ehkä uudestaan lähellä olevassa kasinokaupunki Macaossa. Tällä kertaa kävimme muun muassa ihailemassa maisemia Victoria Peakilta ja Stanley Beachilla. Kävimme myös pelailemassa laukkakisoissa, joka oli tosi kiva kokemus ihan sijaintinsakin puolesta. Odotamme kyllä innolla Hong Kongiin palaamista.


Victoria Peak, huipulla tuuli kovasti mutta oli uskomattoman kauniit maisemat!

Ensimmäisen illan dinneri!

Joka keskiviikkona on ravipäivä! Vaikka en ole raveissa vuosiin käynytkään, niin olipa kyllä hieno kokemus lyödä vetoa näissä puitteissa! Raveissa oli musiikkiesityksiä, lohikäärmetanssia kiinalaisen uudenvuoden kunniaksi ja mukava tunnelma!

Jussi ja Aino-Maria onnistui ottamaan tarkan kuvan nopeista hepoista!


Meidän yksi voittajasuosikeista! Valittiin tietty panostetut hepat nimen ja ulkonäön perusteella! Kuudesta pelatusta lähdöstä yhdestä saatiin rahaa. Jussilla ja Ainolla kävi parempi tuuri. 

Voittorahoilla olisi voinut ostaa vaikka tämmöisen menopelin...

Eipä silti harmittanut liikkua näillä söpöillä ratikoilla paikasta toiseen!

Meidän hotellin lähistöllä oli aika blingiä!

Oli kiva myös pyöriä paikallisemmalla alueella!

Kivat maisemat kaksikerroksista bussista!

Käytiin Stanley Beachilla nauttimassa upeista merimaisemista ja yllättävän lämpöisestä säästä.

Suvi ja Aino-Maria Stanleylla

Victoria Harbour

Victoria Harbour

Ei kommentteja:

Sisällön tarjoaa Blogger.